19.4.2015

Päivistä sekaisin (ja muutenkin)

Hellurei ja huhheijaa! Viikko on kulunut ilman minkäänlaista elonmerkin antamista, mutta rehellisyyden nimissä täytyy todeta etten ole jaksanut ajatella blogia juuri lainkaan. Ja nekin kerrat kun olen, niin ei ole yksinkertaisesti ollut mitään julkaistavaa materiaalia. Viikko on pitkälti mennyt joko työvaatteissa tai yövaatteissa, ja töitä on ollut viikon jokaisena päivänä. Huominen pitäisi vielä jaksaa, sitten on vapaapäivä.
Työtunteja on kertynyt mitä luultavammin enemmän kuin nukuttuja yöunia, vaatii varmaan pari viikkoa ennen kuin kroppa ja pää tottuu uuteen iltapainoitteiseen työhön. Siinä välissä on tullut tuijotettua Vampyyripäiväkirjoja aamun pikkutunneille saakka, syötyä liian huonosti ja no - siinäpä se. Ei siis liene mitenkään yllättävää ettei minusta ole kuulunut lainkaan :D

Joka tapauksessa vaikka hieman rankkaa on ollutkin (joskin osalla porukasta on ollut vielä rankempaa), niin en silti tahdo antaa kuvaa, että valittaisin ja että kaikki olisi ihan tympeää. Olen viikon aikana oppinut ihan hirveän paljon uutta ja oppiminen jatkuu edelleen. Olen päässyt tekemään ihan uudenlaisia töitä ja työporukka on ihan mahtava! Jos jossakin mulla on elämäni aikana käynyt tuuri, niin työkavereissa. 

Ensi viikonloppuna meikätyttö ottaa suunnan Kööpenhaminaan ja neljän päivän reissu tulee kyllä hyvään saumaan, vaikka alkuun epäilinkin miten se sulautuu tämän uuden työpaikan kanssa, mutta onneksi ihan ongelmitta! Olen koonnut jo jonkinlaista to do -listaa, mutta Köpiksessä reissanneet saavat ilman muuta antaa vinkkejä, jos sellaisia keksivät! 

Mutta joo, tässä nyt olisi tarkoitus päästä takaisin bloggaamisen iloihin ja tiistaisena vapaapäivänä olisikin tarkoitus rakennella postaukset reissun ajaksi, kun en aikonut läppäriä matkaan ottaa. Mä olen vähän sellainen someton-reissaaja, haluan ottaa reissusta itsestään kaiken mahdollisen irti ja jättää hotellihuoneessa päätteen päässä kököttämisen väliin.
Vaalituloksien seuraamisen sijaan (en ehtinyt käydä äänestämässä. Ehkä vähän huono tekosyy, mutta en tosissaan ehtinyt perehtyä aiheeseen niin, että olisin halunnut vaalikoppiin vaappua) taidan kaivaa esiin jonkun hyvän leffan (vampyyripäiväkirjojen seuraava kausi odottaa postissa, nyyh) ja katsoa sitä niin pitkään kunnes silmäluomet alkaa painaa. 

2 kommenttia:

  1. Christiania! Ja mä tykkäsin pienestä merenneidosta vaikka sinne on jonkin verran kävelymatkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkat ei haittaa, ollaan suunniteltu pyörien vuokraamista :) Toivottavasti vaan kelit osuis kohdalleen!

      Poista