22.8.2016

Matkavinkit Wieniin

No nyt, vihdoin! Tässä siis joitakin matkavinkkejä Wieniin meidän näkökulmasta, elikkä suhteellisen pienellä budjetilla matkustattessa sekä kesäaikaan. Enemmän postauksia ja kuvia Wienistä löytyy täältä, täältä sekä täältä.

IMG_8762 IMG_8508
Lennot & lentokentältä poistuminen ja saapuminen

Varasin lennot noin 1,5 kuukautta aiemmin matkaa. Lentoyhtiönä toimi Air Baltic ja meillä oli molempiin suuntiin lentässä lyhyt vaihto Latviassa, Riikassa. Tosin paluulento ei sujunut ihan odotusten mukaan, ja jouduttiin jatkolennon missaamisen takia jäämään yöksi Riikaan, mutta tämänkin lentoyhtiö hoiti tosi malliikkaasti eikä meidän tarvinut huolehtia mistään. Meno-paluulennot kustansivat kahdelta henkilöltä hallinto- ja maksukuluineen 290 euroa, eli Wieniin pääsee todella edullisesti etenkin, jos ei ota suoraa lentoa.
Wienin lentokenttä Schwechat sijaitsee tyypillisen lentokenttämatkan päässä keskustasta, ja lentokentän sekä keskustan välillä kulkee kahdesti tunnissa CAT-juna, jolla me kuljimme molempiin suuntiin. Yhden lipun hinta oli 12 euroa, eli aika kallista, varsinkin kun matka kestää vain 16 minuuttia, mutta halusimme nopean ja helpon kulkutavan, joten valitsimme tämän, vaikka esim. bussillakin pääsee. CAT-juna saapuu keskustassa Landstraßen metroasemalle.


IMG_8507 IMG_8517
Julkinen liikenne

Wienissä kulkee hyvin toimiva julkinen liikenne, joka koostuu busseista, raitiovaunuista sekä metrosta. Me tosin käytimme vain metroa, koska koimme sen kaikista tutuimmaksi ja helpoimmaksi tavaksi liikkua, mikä osoittautuikin täysin todeksi. Metrossa on viisi linjaa (U1-U4 sekä U6, vitosta ei ole olemassa) ja niillä kaikilla pääsee melko lähelle kaikkia olennaisia nähtävyyksiä. Kuten jo aiemmin mainitsinkin, metrolla kulkeminen Wienissä on todella helppoa ja etenkin halpaa, matkustajaliikennettä kontrolloivat seurantalaitteet on jätetty todella löyhäksi, lippua ei ole pakko leimata metroon mennessä tai tullessa, eikä me nähty kertaakaan edes tarkastajaa missään. Tämä on uskomattoman suuri ero jos vertaa vaikkapa Lontoon metroliikenteeseen, jossa sai olla joka paikassa vilauttamassa metrokorttia. Vaikka me matkustettiinkin muutamaan otteeseen pummilla, suosittelen kuitenkin pelaamaan varman päälle ja hankkimaan liput useamman päivän voimassa olevalla kortilla tai yksittäisinä lippuina kuten me, ja niiden hinta oli 2,20 euroa.


IMG_8528 IMG_8535
Yöpyminen

Me valittiin tälle reissulle majoitukseksi asuntohuoneisto, josta löytyi oma kylppäri ja wc, keittokomero ja yhdistetty oleskelu- ja makuutila. Kyseessä ei ollut mikään Airbnb:n tai muun vastaavan kautta varattu yksityishenkilön asunto, vaan samassa talossa oli useampikin tämmöinen vuokrahuoneisto, jotka näyttivät olevan etenkin matkailijoiden kovassa käytössä. Sain käsityksen, että tämmöinen majoitustapa on erityisen suosittu ja käytetty tuolla Wienissä, joten suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Meidän asunto sijaitsi ihan täydellisellä paikalla Karlsplazin tuntumassa, metrolle oli ehkä 200 metriä ja lähimpään ruokakauppaan 100 metriä. 4 yötä kahdelta henkilöltä siivousmaksuineen kustansi noin 350 euroa.


IMG_8522 IMG_8523
Nähtävyydet

Wienin kaupunki itsessään oli jo niin hieno ja siisti, että se itsessään on näkemisen arvoinen, mutta kaupungin pitkän ja komean historian takia sieltä löytyy nähtävää ja koettavaa paljon. Jos aikaa ja rahaa löytyy, kannattaa oikeasti varata jopa viikon reissu, lyhyellä viikonloppureissulla ei ehdi näkemään kaikkea. Tätä hankaloittaa myös se, että nähtävyydet ovat sijoittuneet aika eri puolelle kaupunkia, joten kaikkia ei pysty näkemään yhdellä kaupunkikierroksella. Tässä kuitenkin listattuna olennaisimmat niistä, joissa me piipahdimme:

Schönbrunn
Tästä kirjoitinkin jo oman postauksensa, joka löytyy siis täältä. Tämä alue sijaitsee hyvän matkan päässä keskustasta, joten julkista liikennettä on pakko käyttää (suosittelen metroa). Alueella saa kulumaan helposti koko päivän, mikäli vierailee sisätiloissa, käyskentelee puutarhassa, käy palmutalossa, kiipeää kukkulalle jossa sjaitsee Gloriette-paviljonki ja vierailee vielä vieressä olevassa eläintarhassa.

IMG_8625

Belvedere
Toinen kuuluisa palatsialue on Belvedere, joka sijaitsee keskustan tuntumassa, jonne voi hyvinkin kulkea myös jalkaisin (meidän asunnolta oli tänne aika lyhyt matka). Puutarha ei ole yhtä iso kuin edellinen, mutta ehdottomasti näkemisen ja käymisen arvoinen paikka. Myöskin täällä me tyydyimme ihastelemaan rakennuksia vain ulkoapäin.

IMG_8670 IMG_8675 IMG_8686 IMG_8689 IMG_8699


Prater 
Wienin keskustan lipeessä sijaitseva huvipuisto, jonka vetonaula on vanha maailmanpyörä Riesenrad. Alueelle on ydinkeskustasta aika pitkä matka, joten suosittelen siirtymään lähemmäs julkisilla (me tosin kävelimme hahah). Puistoalueelle ei ole sisäänpääsymaksua, joten vaikka ei se kaikista hulluin huvipuistofani olisikaan, suosittelen ehdottomasti käymään. Jokaiseen laitteeseen on lipunmyynti erikseen ja lippujen hinnat vaihtelevat noin 2,5 eurosta kymppiin. Alueella oli myös paljon ruokakojuja ja muutama ravintola, joissa oli paljon väkeä istumassa iltaa. Me olimme paikalla alkuillasta, mutta kesäisin puisto on auki aina klo 23 saakka, ja netin kuvista päätellen varsin miellyttävän näköinen hämärälläkin!

Stadtpark
Innere Stadtin sisällä sijaitseva keskuspuisto, joka on myös monen kaupunkilaisen hengauspaikka. Täällä ihmiset kokoontuivat viettämään iltaa ja joitakin pienimuotoisia tapahtumia järjestettiin myöskin. Iso puisto on kävelykierroksen arvoinen, etenkin jos ei halua lähteä liian kauas keskustasta mutta kuitenkin hetkeksi pois liikenteen seasta.

Hofburgin palatsialue
Varsinkin arkkitehtuurista ja sen tyylisuunnista kiinnostuneen kannattaa tsekata tämä, sillä rakennuskompleksista löytyy tyylisuuntia lähes jokaiselta aikakaudelta. Tämä alue sijaitsee keskustassa Innere Stadtissa, joten varsinkin ulkopuolella kannattaa käydä ihastelemassa.

IMG_8485 IMG_8488


Stephansdom
Aivan keskustassa sijaitseva keskiaikainen katedraali on vaikuttava sekä ulko- että sisäpuolelta. Sisäpuolelle ei ole pääsymaksua, mutta jokaiseen kirkon kolkkaan ei ilmaiseksi pääse. Alla oleviin katakombeihin ja melkein 140 metrin korkeuteen kohoavaan torniin halutessaan täytyy maksaa, mutta me ei vierailtu näissä kummassakaan, joten niistä en valitettavasti tiedä sen enempää. Kirkko on kuitenkin hyvä painaa mieleen sen sijaintinsa vuoksi - se on keskeisellä paikalla ja sen alla risteää kaksi metrolinjaa, joten se on hyvä maamerkki, jos sattuu vaikkapa eksymään... allekirjoittaneellahan ei tästä kokemusta ole! :D

IMG_8733 IMG_8731 IMG_8737


Karlskirche
Tämä meidän matka-asunnon lähellä sijaitseva katolinen kirkko on kerrassaan vaikuttavan näköinen. Tämä oli myös hyvin suosittu hengailu- ja tapaamispaikka ja kirkon edustalla olevassa vesialtaassa kahlaili tuon tuosta ihmisiä ja reunoilla ihmiset uittivat jalkojaan. Me oltiin tässä lähistöllä piknikillä parinakin päivänä ja ohikulkevia ihmisiä oli mukava katsella. Karlplazin metroasema on tästä ihan kivenheiton päässä.

Syöminen ja juominen

Koska meillä oli majoituksena oma huoneisto, jossa oli jääkaappi ja olennaisimmat ruuanvalmistus sekä tarjoiluastiat, me ei syöty ulkona ravintoloissa niin kauheasti. Yhtenä päivänä söimme wieninleikkeet kuten kuuluukin, ja kävimme Hotel Sacherissa syömässä sacher-kakut (kokemuksena toki ihan kiva, mutta varmasti monesta muustakin paikkaa saa hyvää sacher-kakkua ja vähän edullisempaan hintaan). Mutta on mulla yksi ihan ässä vinkki: Swing Kitchen -niminen hampparimesta, jossa keskityttiin eettisyyteen, ekologisuuteen ja kaikki oli vegeä. Mutta voi pojat, oli yksi elämäni parhaimmista hampurilaisista ikinä. Näitä ravintoloita löytyy Wienistä kaksin kappalein.
Ei varmaankaan tule yllätyksenä, että ruokakaupassa etenkin alkoholituotteet (olut, viini) oli jonkin verran halvempaa kuin Suomessa, mutta noin muuten hintataso oli jokseenkin sama. Meitä lähellä olleesta Billa -nimisestä kauppaketjun supermarketista sai hyviä take away-salaatteja, leipiä ym. edulliseen hintaan.


IMG_8652 IMG_8742 IMG_8793
Shoppailu

Merkkivaateketjut tyyliin LV, Prada, Chanel ja mitä näitä nyt mahtaakaan olla, löytyvät Innere Stadtin puolelta. Jos sen sijaan on liikenteessä pienemmällä budjetilla, kannattaa suunnata museokorttelin takana sijaitsevalle Mariahilferstrasselle, joka on todella pitkä shoppailukatu, josta löytää käytännössä kaiken. Ketjuvaateliikkeitä ja ketjukahviloita, mm. Forever 21, Bershka, Bull & Bear, H&M, Zara, Starbuck, mäkkäri jne. Kunnon ravintoloita havaitsin tällä kadulla todella vähän, joten syömään kannattaa ehdottomasti suunnata muualle.


IMG_8477 IMG_8525 IMG_8527
Yleistä

Itävallassa on myöskin valuuttana euro, joten rahaa ei tarvitse vaihtaa. Sen sijaan käteistä kannattaa varata reilusti mukaan tai ainakin ottaa selvää lähialueen automaateista, käteistä nimittäin käytettiin todella paljon ja monesti sillä maksaminen oli helpompaa ja nopeampaa. Samanlainen korttikulttuuri ei ole siis käytössä siellä, kuten meillä täällä Suomessa. Myöskin esimerkiksi pistorasiat ovat täysin samanlaiset kuin meillä täällä Suomessa, eli adaptereita ei tarvitse hankkia. Aikaeroa oli saman verran kuin länsinaapurissa Ruotsissakin, eli yhden tunnin vähemmän.
Wien on todella siisti ja turvallisen tuntuinen kaupunki, josta on helppo pitää. Saksankielisyys ei haitannut kovinkaan paljon, vaikka sanaakaan saksaa ei puhuisikaan. Ylitsepääsemättömän ystävällistä ja puheliasta väkeä itävaltalaiset eivät tuntuneet olevan, mutta meitä se ei häirinnyt millään tavalla.

IMG_8749 IMG_8815

Yhteenvetona voisin todeta, että kohde oli oikein antoisa, matkustusajankohta mitä parhain ja tuli sellainen olo, että lisää kiitos. En tiedä pitäisikö ensi kesäksi suunnitella jotakin reilausta, olisi nimittäin ihana koluta muitakin Euroopan kaupunkeja läpi! Jos teillä jäi jotain kysymyksiä mieleen meidän reissua koskien tai suunnitelmissa on matka Wieniin, niin kerron mielelläni lisää! :)

4 kommenttia:

  1. Jee, toivoinki että teet tälläsen postauksen Wienistä! Nää on just parhaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, ole hyvä ♥ :) Toivottavasti tää edes vähäsen vastasi odotuksia!

      Poista
  2. Kivoja ja käytännöllisiä vinkkejä. Kesällä mennään Wieniin ja iloitsin erityisesti vegeravintolavinkistä. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Tuo ravintola kannattaa ehdottomasti testata, voi kumpa saisi hamppariaterian sieltä eteensä nyt... toivottavasti teidän reissustanne tulee onnistunut! :)

      Poista