9.8.2016

Schloß Schönbrunn & Tiergaten Schönbrunn

IMG_8640 
Toisena päivänä suuntasimme Schönbrunniin, jossa sijaitsee koko Itävallan yksi tunnetuimmista nähtävyyksistä: Schönbrunnin palatsi ja puutarha. Tältä alueelta oli niin paljon kuvia, että ajattelin tehdä siitä kokonaan oman postauksensa :)
 Tänne tullessa kannattaa varata reilusti aikaa, alueella saa kulumaan kokonaisen päivän, mikäli maksaa itsensä vielä palatsikierrokselle sisään ja sisällyttää retkeen myös eläintarhassa piipahtamisen, joka on aivan palatsialueen kupeessa. Muistutus: varaa hyvät kengät, kamera ja reilusti juotavaa!
Alue on käsittääkseni auki aikalailla koko päivän, mutta suosittelen suuntaamaan paikalle hyvissä ajoin!

IMG_8553 IMG_8557 IMG_8556 IMG_8621

Schönbrunniin pääsi todella kätevästi metrolla, nimensä mukaiselta pysäkiltä oli varmaankin noin puolen kilometrin matka itse palatsialueelle, eli ei todellakaan pitkä matka. Alueelle ei ollut minkäänlaista sisäänpääsyä, mutta jos haluaa kierrokselle palatsin sisätiloihin, niin se on sitten asia erikseen. Me ei kuitenkaan koettu tarvetta lähteä kiertämään sisätiloissa, vaikka ne varmasti hulppeat ja näkemisen arvoiset ovatkin - yleisölle on auki noin 45 huonetta palatsin yli tuhannesta huoneesta.
Varsinaiset maisemat ovat rakennuksen takapihalla, jossa on valtava puutarha-alue, josta löytyy mm. labyrintti. Ylhäällä mäen päällä sijaitsee Gloriette-paviljonki, ja vaikka mäki ensi näkemältä vaikuttaakin aika jyrkältä, niin suosittelen todellakin kiipeämään ylös saakka.

IMG_8579 IMG_8599 IMG_8583 IMG_8567 IMG_8643

Tiergaten Schönbrunn on maailman vanhin yleisölle auki oleva eläintarha, joka sijaitsee aivan palatsialueen vieressä. Sisäänpääsy maksu per henkilöltä taisi olla hieman alle 20 euroa. Lontoon ja Dublinin eläintarhoissa vierailleena täytyy sanoa, että tämä oli pienoinen pettymys. Eläimiä toki oli laajasti ja joitakin sellaisia, mitä en ole koskaan aiemmin edes nähnyt, mutta ajankohtamme oli vähän huono. Sää oli todella kuuma, vaikka mentiin paikalle jo aamupäivästä. Useimmat eläimet siis loikoilivat näkymättömissä aitauksiensa viileimmissä ja varjoisissa paikoissa, niin ettei niitä edes nähnyt. Toisekseen esimerkiksi jääkarhu ja norsut vaikuttivat kovin turhautuneilta, en tiedä johtuiko se lämmöstä vai jostakin muusta. Alueena eläintarha oli kuitenkin ihan viihtyisä ja iso, mutta lempparini on edelleen Dublinin eläintarha siellä kaksi kertaa käyneenä :) 

IMG_8565 IMG_8633 IMG_8635 IMG_8577 IMG_8627 IMG_8606 IMG_8575 IMG_8634 
Yhteenvetona todettuna: jos matkustaa Wieniin, niin tämä kohde on sellainen, mitä ei todellakaan kannata missata. En tiedä, millainen kohde on talvisaikaan tai onko se edes avoinna, mutta ainakin näin elokuun alussa se oli yksinkertaisesti upea. Veikkaisin, että myös keväällä ja syksyllä ruskan aikaan alue on näkemisen arvoinen! Ja kuten sanottua, täällä vierailuun kannattaa varata reilusti aikaa, meillä meni täällä heittämällä ainakin viisi tuntia ja varmasti enemmänkin, ellei kuumuus ja kävely olisi näännyttänyt meitä siinä määrin, ettei puutarhan tai eläintarhan ihan jokaista kolkkaa jaksettu tutkia :)

2 kommenttia:

  1. Hih, palasin just interraililta ja aion seuraavaks postata nimenomaan Schönbrunnista, koska vietettiin siellä yks meidän reilipäivistä! :-D Oli kyllä hieno ja käsittämättömän iso paikka!
    Niin ja huomasin että sulla oli ollut synttärit, myöhäiset onnittelut! :--)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä kurkkaamassa! :) Se oli kyllä joo mahtava paikka! Ja kiitos synttärionnitteluista ♥

      Poista