4.1.2015

Random facts

Tykkään hirveästi lukea tämänkaltaisia postauksia, joissa blogin kirjoittaja kertoo itsestään tämmöisiä melko epäolennaisia, mutta tavalla tai toisella itselleen ominaisia ja hauskoja/hölmöjä juttuja, joten ajattelin tehdä sellaisen itsekin. Näitä on joskus aiemmassa blogissa ollut, mutta yritin keksiä sellaisia juttuja, jotka eivät ole aiemmin tulleet missään ilmi.

IMG_8913

- Mulla on aina ollut jonkinsortin pillerikammo ja nielemisongelma. Ennen jouduin ottamaan kaikki lääkkeet ja vitamiinit jonkun paksun nesteen kuten vaikka jugurtin kanssa, että sain ne alas. Nykyisin ongelma ei ole enää niin paha, mutta puolitan lähes poikkeuksetta aina kaikki särkylääkkeetkin :D 

- En voi sietää kirsikan makua. Varsinkaan sitä keinotekoista aromia, jota on joissakin karkeissa jne.

IMG_8982

- Vaikka kuuntelen rockia ja metallia, etenkin sieltä vanhemmasta päästä, en jostakin syystä voi sietää Van Halenia (David Lee Rothia ehkä suurimmaksi osaksi...) Dire Straitsia ja The Doorsia. Inhoan myös Eaglesin Hotel Californiaa, vaikka se useimmista listauksista löytyykin top-kympistä. Ai niin ja Motörhead! Lemmy ei todellakaan ole jumala. (Kyseisten bändien saavutuksia ja vaikutuksia raskaamman musiikin genren kehitykseen en vähättele, mutten vaan itse joistain syystä tykkää.)

- Tykkään hirveästi biljardin pelaamisesta (tarkemmin kasipallosta) ja olisin siinä keskivertoa parempi jos vain pääsisin pelaamaan useammin. Baarissa tulee nykyisin käytyä tosi harvoin ja juuri kukaan kavereistani ei pelaa.

IMG_8876

- On joitakin asioita jotka on ollut mulla tiedossa ja pienien ikuisuuksien ajan vaikka ne eivät ole millään tavalla ajankohtaisia. Kuten vaikkapa se että minkä biisin soidessa kulkisin alttarille vihille mennessä (en tosin kuulu kirkkoon joten alttari on hieman väärä termi) ja että minkä nimen antaisin mahdolliselle ensimmäiselle lapselleni. 

- Haaveilen vaaleanpunaisen hattaran värisistä hiuksista. Tosin siihen tulokseen pääseminen tuskin on kaiken vaivan arvoista (en jotenkaan usko että sopii mulle kovin hyvin), joten tämä jääköön ihan haavetasolle :D

IMG_8998

- Haluaisin joskus omistaa kotieläimiä tyyliin kanoja, pari lammasta tai vuohta (kilipukkia!) ja semmoisen söpön minisian. Samaan sarjaan toki kuuluu oma tontti, jossa kyseisillä eläimillä olisi tilaa elää ja missä minä voisin kasvattaa yhtä sun toista. Haluaisin olla mahdollisimman omavarainen.

- En koskaan silitä mitään. En edes omista silitysrautaa. Osittain laiskuuttani, mutta olen myös sen verran hällä väliä -tyyppi, ettei kaiken tarvi olla niin justiinsa. Ryppyisissä lakanoissa on ihan yhtä hyvä nukkua kuin olisi viimeisen päälle silitetyissäkin ja koska mulla on tällä hetkellä niin nimimaaliset vaatteidensäilytysmahdollisuudet, olisi ajanhukkaa silittää niitä, kun täyteen ahdetuissa laatikoissa ja komerossa rypistyisivät kuitenkin.

IMG_8938

- Käytän usein keskisormea. En mihinkään käsimerkkeihin vaan ihan normaalissa arjessa etusormen sijasta. Esimerkiksi kaupan kassalla korttikoneeseen tunnuslukua näpytellessä tai kun selaan puhelinta.

- Vaikka olen papereiden mukaan ruuanvalmistuksen ammattilainen, onnistun silti käräyttämään, polttamaan pohjaan, kiehauttamaan yli jne. vähän liian usein. Tosin tätä tapahtuu oikeastaan vain kotona, ei töissä. Kertonee aika paljon siitä, kuinka paljon kotona keskityn ruuanlaittoon...

- Juon kahvini mieluiten vaniljanmakuisella soijamaidolla. Paljon parempaa kuin maito!

IMG_8992

Ai miten niin mulla on ongelma noiden käsien kanssa...?

4 kommenttia:

  1. Näit on kyl aina hauska lukea ! :)

    VastaaPoista
  2. Hei mulla on toi sama pillerikammo :D En tajua kun jotkut vetää ihan ilman vettä yli viisi lääkettä kerralla, mulla tekee tiukkaa niellä se yks ja se pitää juoda joko teen tai appelsiinimehun kanssa! En saa niitä alas edes vedellä, nesteessä pitää olla jotain makua. Ja en pysty ees syömään sellasia tabletteja (ellei ne oo tosi pieniä) jos niissä ei oo sitä kalvoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa ihanaa etten ole ainut! :D Se on oikeesti ihan kamalaa niellä niitä. Kynnys ottaa lääke etenkin julkisilla paikoilla kasvaa hirveesti, kun yleensä silloin ei oo muuta juotavaa kun vettä ja mun pitää ainakin hetki pyöritellä sitä hemmetin lääkettä suussa ennen ku uskallan nielaista sen :D ja kuinka typerältä se näyttää...

      Poista